Kouluttajat ostopalveluna
Voit tilata perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintojen kouluttajat ostopalveluna. Kouluttajan voi hankkia todelliseen tarpeeseen ja juuri työn keston ajaksi ilman monimutkaista hakumenettelyä. Maksat vain tehdystä työstä. Eduhouse on kouluttajien työnantaja vastaten kaikista työnantajavelvotteista.
Kaikki kouluttajamme ovat oman alansa hallitsevia, ao. työ- ja koulutuskokemusta omaavia sekä laadukkaan pohjakoulutuksen hankkineita.
Laajaan osaamisalueeseemme kuuluvat mm.
- kaupan ja hallinnon ala
- kielet ja kulttuurit
- matemaattiset aineet
- matkailu- ja ravitsemus
- oikeustiede
- sosiaali- ja terveysala
- tietotekniikka
- tekniikka ja liikenne
- ohjaava koulutus
- viestintä
Kouluttajan työnkuva räätälöidään aina tarvetta vastaavaksi. Voit tilata esimerkiksi yksittäisen luennon, kurssikokonaisuuden, apua kurssisuunnitteluun tai vaikkapa verkkotutorin. Useimmissa tapauksissa kouluttajat vastaavat kurssin kokonaisuudesta: suunnittelusta, lähiopetuksesta, oppimistehtävistä ja arvioinnista. Asiantuntevat kouluttajamme ovat tarvittaessa myös apuna laajempien koulutuskokonaisuuksien suunnittelussa ja näyttötutkintojen vastaanotossa.
Kouluttajiamme menestystä arvioidaan jatkuvan palauteseurannan avulla. Toimitamme yhteenvedon palauteseurannasta myös asiakkaalle. Teemme yhteistyötä vain tehtävissään erittäin hyvin menestyvien kouluttajien kanssa.
Tee tilaus
|