Tavoitteellista pilvikyvykkyyden kehittämistä Verohallinnossa
Verohallinnossa herättiin keväällä 2019 siihen, että talossa ei ole tarpeeksi pilviosaajia. Analytiikka-alusta-tuoteomistaja Petri Pyhältö muistelee, että osaamisvajeen tunnistamisen jälkeen päätettiin polkaista käyntiin massiivinen pilvikyvykkyyden kehittämishanke, johon osallistui koko organisaatio yrityksen johtoa myöten. Vuoden kestäneen projektin Pilvikyvykkyys-hankkeen tavoitteena oli kehittää talon omien asiantuntijoiden Microsoft Azure- ja O365-osaamista.
“Kun projekti käynnistyi, kasasimme siihen kaikki tarvittavat osaajat Verohallinnosta. Henkilöstön Microsoft-osaaminen oli on-premise-maailmasta. Käytännössä heillä ei ollut lainkaan pilviosaamista ja jos olikin, niin se oli itseopittua. Lähdettiin liikkeelle tasolta nolla”, sanoo Petri Pyhältö.
”Parasta oli se, että kokonaisuudet pilkottiin sopiviksi paloiksi. Luotiin koulutuspolut, joissa oli selkeät koulutuskokonaisuudet, joita läpikäymällä henkilöstön oli helppo ottaa uusi teknologia haltuun, pieni pala kerrallaan.
On ollut ilo nähdä, kuinka vanhasta teknologiasta on siirrytty uuteen pilviteknologiaan ja kuinka asioiden tekeminen arjessa sujuu."
-Petri Pyhältö
tuoteomistaja Analytiikka-alusta-tuote, Verohallinto
Verohallinto valitsi koulutuskumppaniksi Eduhouseen yhdistyneen Sovelton, jolla on pitkä kokemus Microsoft-pilviteknologioiden kouluttamisesta ja ammattitaitoinen tiimi MCT-kouluttajia sekä Azuren pilvipalveluihin erikoistunut Learning Coach -tiimi.
Sovelto kehitti yhdessä Pyhältön tiimin kanssa roolipohjaisen koulutusohjelman, jonka tavoitteena oli, että henkilöstö pystyy hyödyntämään pilviteknologiaa omassa työarjessaan, kehittämis- ja ylläpitotyössä nyt ja tulevaisuudessa.
Katso videolta, miten huikea Pilvikyvykkyys-projekti toteutettiin Verolla.
Verohallinnolla on huomattu, että jatkuva oppiminen on tullut jäädäkseen. Uudet teknologiat kehittyvät viikoittain, ja ajan tasalla pysyminen vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Pyhältö kertoo huomanneensa, että tämä asettaa työnantajallekin tiettyjä ennakkoehtoja.
“On mahdollistettava se, että työntekijät voivat käyttää työaikaa uusien asioiden oppimiseen. Oppiminen tapahtuu työtä tehdessä, ei pelkästään koulutuksessa istumalla”, summaa Pyhältö.
Muutos näkyy Verohallinnon asiantuntijoiden työarjessa: “Kynnys kysyä kollegalta on madaltunut. Joka päivä törmätään uusiin asioihin, joihin ei välttämättä löydy suoraan vastausta koulun penkiltä, vaan asioita ratkotaan yhdessä ja etsitään tietoa!”
Verohallinnon Petri Pyhältö kokee, että koulutusyhteistyö Sovelto Eduhousen kanssa oli huikea matka, jonka aikana molemmat saivat paljon toisiltaan: “Koen, että molemmat osapuolet ovat oppineet toisiltaan ja saaneet toimintaansa paljon uusia toimintamalleja ja näkökulmia.”
Muutos näkyy Verohallinnon asiantuntijoiden työarjessa: “Kynnys kysyä kollegalta on madaltunut. Joka päivä törmätään uusiin asioihin, joihin ei välttämättä löydy suoraan vastausta koulun penkiltä, vaan asioita ratkotaan yhdessä ja etsitään tietoa!”
-Petri Pyhältö
tuoteomistaja Analytiikka-alusta-tuote, Verohallinto
Miten mahdollistetaan osaamisen kehittäminen?
Verohallinnon Petri Pyhältö kokee, että koulutusyhteistyö oli huikea matka, jonka aikana molemmat saivat paljon toisiltaan: ”Koen, että molemmat osapuolet ovat oppineet toisiltaan ja saaneet toimintaansa paljon uusia toimintamalleja ja näkökulmia.”
Verohallinnon tehtävänä on verotuksen toimittaminen, verovalvonta, verojen ja maksujen kanto, perintä ja tilitys sekä veronsaajien oikeudenvalvonta. Verohallinnon on myös edistettävä oikeaa ja yhdenmukaista verotusta sekä kehitettävä Verohallinnon palvelukykyä.